Kesätyö - Sales Coordinator
Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista saunamarkkinalla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja, ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan sekä kuluttajien että ammattilaisten tarpeisiin kansainvälisellä saunamarkkinalla.
Harvian liikevaihto vuonna 2023 oli 150,5 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Romaniassa, Kiinassa ja Hongkongissa, Itävallassa, Italiassa, Virossa ja Ruotsissa. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos. Harvia-konsernin emoyhtiö Harvia Oyj on pörssilistattu yhtiö Nasdaq Helsingissä.
Tässä kesätyössä Sales Coordinator:ina sinulla on mahdollisuus saada arvokasta kokemusta kotimaan sekä viennin tilaustenkäsittelystä, myynnin tukitehtävistä ja asiakaspalvelusta kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Keskeisiin tehtäviisi kuuluu asiakastilausten käsittely ja tallentaminen järjestelmiimme, toimitusten aikatauluttaminen ja koordinointi sekä laskutuksen tukitoiminnot. Päivittäisessä työssäsi teet tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa sujuvasti eri kielillä, mukaan lukien asiakkaat ja sisäiset tiimit.
Odotamme sinulta
- Itseohjautuvaa työskentelytapaa, joustavuutta ja erinomaisia vuorovaikutustaitoja.
- Kykyä organisoida, tarkkuutta ja kokonaisuuksien hallintaa sekä hyvää stressin sietokykyä.
- Sosiaalisuutta ja kykyä työskennellä monikulttuurisessa ympäristössä.
- Perusosaamista O365 ohjelmista ja kykyä omaksua uusia järjestelmiä.
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa; muiden kielten, kuten ruotsin ja saksan osaaminen on eduksi.
Tarjoamme sinulle
- Mahdollisuuden oppia ja kehittää taitojasi osana kansainvälistä yritystä.
- Dynaamisen ja inspiroivan työympäristön.
- Kattavan perehdytyksen ja jatkuvaa tukea työssäsi menestymiseen.
- Mahdollisuuden suorittaa opintoihisi liittyvän harjoittelujakson.
Kesätyön ajankohta sijoittuu maalis-elokuulle 2025.
Kiinnostuitko?
Täytä hakemuksesi ja lisää ansioluettelosi 9.2.2025 mennessä. Olethan yhteydessä Annukka Kauhaseen (Kotimaan ja viennin tilaustenkäsittelyn esihenkilö, +358 50 339 0700) mikäli sinulla herää kysymyksiä. Tavoitat hänet parhaiten maanantaisin ja torstaisin klo 14-15.
Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä.
Let's sauna. Keholle, mielelle ja sielulle.
- Osasto
- Asiakaspalvelu
- Rooli
- Myynnin asiakaspalvelu
- Sijainnit
- Muurame
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Harvia Finland Oy yrityksenä
Suomalaisilla juurilla ja yli 70 vuoden asiantuntemuksella tuomme saunat kaikkien ulottuville ympäri maailman.
Kesätyö - Sales Coordinator
Hakemuslomakkeen lataaminen