Hankintainsinööri
Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista saunamarkkinalla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja, ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan sekä kuluttajien että ammattilaisten tarpeisiin kansainvälisellä saunamarkkinalla.
Harvian liikevaihto vuonna 2025 oli 198,9 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 700 alan ammattilaista Suomessa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Romaniassa, Kiinassa ja Hongkongissa, Itävallassa, Italiassa ja Ruotsissa. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös maailman suurin kiukaiden tuotantolaitos. Harvia-konsernin emoyhtiö Harvia Oyj on pörssilistattu yhtiö Nasdaq Helsingissä.
Haemme Hankintainsinööriä vakituiseen työsuhteeseen tukemaan kasvuamme ja vahvistamaan hankintatiimiämme Harvia Finland Oy:lle Muuramen tehtaallemme. Tässä roolissa tulet vastamaan toimittajahallinnasta ja kilpailutuksista, toimitusketjun sujuvuudesta sekä toimittajayhteistyön kehittämisestä osana ammattitaitoista ja kansainvälistä verkostoa. Roolissa korostuvat liiketoiminta- ja kustannusymmärrys, toimittajayhteistyö sekä kyky hallita useita kokonaisuuksia samanaikaisesti muuttuvissa tilanteissa.
Vastuualueet
Hankintainsinöörinä toimit keskeisessä roolissa yrityksen hankintastrategian toteuttamisessa ja kehittämisessä. Vastuualueisiisi kuuluu mm.:
Toimittajakentän hallinta ja kehittäminen koti- ja ulkomaisten toimittajien osalta.
Nimettyjen kategorioiden kilpailutukset, sopimusneuvottelut ja sopimusten elinkaaren hallinta.
Kokonaiskustannusten, toimitusvarmuuden, laadun ja riskien systemaattinen kehittäminen.
Toimittajasuorituskyvyn mittaaminen ja kehitystoimenpiteiden läpivienti.
Tiivis yhteistyö tuotannon, suunnittelun, laadun ja logistiikan kanssa.
Hankinnan analytiikka, raportointi ja päätöksenteon tuki ERP- ja BI-työkaluilla.
Odotamme sinulta
Vähintään 5 vuoden työkokemusta valmistavan teollisuuden hankinta- ja/tai ostotehtävistä.
Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi.
Soveltuvaa koulutusta (esim. hankinta, logistiikka, tai tuotantotalous).
Matkustusvalmiutta kotimaassa ja tarvittaessa ulkomailla.
Hyvää järjestelmätuntemusta: Microsoft-työkalut sekä tuotannonohjausjärjestelmien tuntemus katsotaan selkeäksi eduksi.
Kokemusta toimittajaverkoston kehittämisestä ja strategisesta hankinnasta.
Vahvuutesi, jotka mahdollistavat menestymisen tässä tehtävässä:
Analyyttinen ja systemaattinen työote.
Oma-aloitteisuus, neuvottelutaidot ja kyky toimia itsenäisesti.
Kyky viestiä asiallisesti, ratkaisukeskeisesti ja selkeästi viestiä eri sidosryhmille (toimittajat, tuotanto, suunnittelu, laatu).
Hyvät sosiaaliset taidot mm. yhteistyökyky sisäisten sidosryhmien kanssa (mm. tuotekehitys, tuotanto, laatu ja logistiikka).
Kiinnostuneisuus valmistavan teollisuuden prosesseihin ja jatkuvaan kehittämiseen.
Tarjoamme sinulle
Monipuolisen ja vastuullisen roolin kasvavassa ja kansainvälisessä valmistavan teollisuuden yrityksessä.
Mahdollisuuden vaikuttaa hankinnan toimintamalleihin ja kehitykseen.
Ammattitaitoisen tiimin ja toimivat yhteistyöverkostot.
Kilpailukykyisen kokonaispalkkauksen ja kattavat työsuhde-edut.
Mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa hankinnan asiantuntijana.
Kiinnostuitko?
Täytä hakemuksesi ja liitä mukaan ansioluettelosi 30.4.2026 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä.
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää niin voit soittaa ostojohtajallemme Matti Kivimäelle (+358 400230615) 13.4 klo 14-15.00 ja 20.4 klo 14-15.00.
Let’s sauna. Keholle, mielelle ja sielulle.
Harvia Finland Oy yrityksenä
Suomalaisilla juurilla ja yli 70 vuoden asiantuntemuksella tuomme saunat kaikkien ulottuville ympäri maailman.
Meitä harvialaisia spa- ja sauna-alan ammattilaisia työskentelee Muuramessa yli 200 työntekijää tuotannosta ja tuotekehityksestä myyntiin, talouteen ja tukipalveluihin. Meillä on noin 600 työkaveria Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Kiinassa, Romaniassa ja Italiassa.
Edelläkävijöinä globaaleilla sauna- ja spa-markkinoilla, ja kunnianhimoisena kasvuyrityksenä tarjoamme erilaisia ura- ja kasvupolkuja sekä mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen kansainvälisessä organisaatiossamme.